Eettinen luonnonkosmetiikkaa läheltä Saarenmaalta

Tilk!:in perustaja Pille Lengi on syntyperäinen saarenmaalainen. Monissa maissa asunut ja paljon matkustellut yrittäjä on hyvä esimerkki siitä, miten kaukana käytyään näkee yhä vahvemmin oman kotiseudun parhaat puolet.

Ilman Saarenmaan ainutlaatuista luontoa ja siellä kukoistavia kasveja ei olisi Tilk!:in tuotteitakaan. Pille jos kuka osaa kertoa, mikä Saarenmaassa ja sen luonnossa on erityistä.

“Saarenmaa on ollut kaukainen saari erillään muusta maailmasta eikä sinne ole ollut helppo päästä. Saari on saanut olla kuin omassa kuplassaan, minkä ansiosta luonto on jäänyt koskemattomaksi ja puhtaaksi. Autoja ei ole paljon ja asukastiheys on harva. Saarella on säilynyt luonnollisuus ja aito ympäristö.”

Pillen mukaan luontoa ja Saarenmaata ei oikein voi erottaa toisistaan.

“Luonnon tuntee asuinympäristössä kaikkialla. Myös Kuressaaressa, joka on sentään kaupunki, luonto on joka puolella. Saarenmaan kaltaisia paikkoja ei maailmassa ole muualla.”

Luonnon merkityksestä kertoo sekin, että Saarenmaa on jo vuodesta 1990 ollut osa UNESCO:n Ihminen ja biosfääri -ohjelmaa.

Näistä lähtökohdista Tilk!:in käyttämissä raaka-aineissa onkin ainutlaatuista alkuvoimaa, viroksi “väge”. Pillen puheessa viron kielen sana “vägi”, eli voima, toistuukin usein, kun hän kertoo kotisaarestaan.

“Kasvit, jota Tilk!:in tuotteita varten käytämme, ovat saaneet kasvaa rauhassa. Ne ovat selvinneet karusta kylmästä talvesta ja ne ammentavat voimaa maan sisältä. Ajattele, miten paljon elämänvoimaa on yhdessä pienessä siemenessä, joka alkaa kasvaa!”

Erilaisten luonnonkasvien käyttäminen vaikkapa terveyden- ja kauneudenhoidossa on luonteva osa saarenmaalaista ja ylipäänsä virolaista elämää.

“Me ja esivanhempamme Saarenmaalla olemme aina käyttäneet erilaisia kasveja. Jos on vaikkapa kurkkukipu, niin teemme heti teetä, jonka tiedämme auttavan siihen”, Pille kertoo virolaisten mutkattomasta suhteesta luonnon parantavaan voimaan. Esimerkiksi esikkoteetä Pille sanoo käytettävän “koko ajan”.

“Ei se ole mitään noituutta. Se on isovanhempiemme perintöä meille.”

Pille kertoo, kuinka lapsena vaikkapa nokkonen oli kasvi, jonka mielsi vain polttavana, epämiellyttävänä kasvina. Nyt se on yksi yrittäjän suosikkikasveista oman voimansa ja monikäyttöisyytensä ansiosta.

Saarenmaan luonnon väestä ja voimasta pääsee nauttimaan Tilk!:in tuotteiden avulla. Pieni pala saaren luontoa kulkee kätevästi mukana Tilk!:in matkakokoisissa tuotteissa.

Kokeile esimerkiksi kehäkukkaa sisältäviä tuotteita, Brighten Me -silmänympärysvoidetta, Spoil Me -kasvoseerumia tai Hold Me -deodoranttivoidetta.

Pillen suosikkia nokkosta löydät muun muassa Regenerate Me -kasvovoiteesta, Smooth Me -kasvoöljystä sekä Love Me -käsivoiteesta.

[vc_empty_space height=”50″]
[products columns=”4″ orderby=”title” order=”ASC” ids=”22652, 24117, 23330, 26371, 22671, 22704, 22687″]